Puutarhoja käytettiin aluksi pikemminkin talouskäyttöön. Myöhemmin ihmiset kuitenkin viihtyisän ympäristön tarpeesta alkoivat istuttaa puutarhoihinsa myös kukkia ja puita.
Antiikki
Ensimmäinen puutarha muinaisessa Egyptissä ajoitetaan 4 000 vuotta eaa., antiikin aikana puutarhoja pidettiin ylellisyyden ja vaurauden merkkinä. Puutarha jaettiin säännöllisiin kuvioihin ja osiin, joiden osaksi tuli myös kastelujärjestelmä, joka toimitti kasveille tuoretta vettä.
Egyptiläisille puutarhoille oli tyypillistä keskellä sijaitseva allas, jonka koko riippui omistajan varakkuudesta. Toinen välttämätön osa oli puukuja, joka tarjosi suojaa auringolta, suihkulähteet ja suuri muuri, joka ympäröi koko puutarhaa.
Muinaiset roomalaiset ja kreikkalaiset alkoivat sitten rakentaa puistoja ja puutarhoja, jotka olivat kaikkien yhteiskuntaluokkien käytettävissä. Roomalaisten puutarhojen osana oli atrium.
Syyrialaiset ja babylonialaiset puutarhat
Legendojen mukaan täällä sijaitsi myyttinen Eedenin paratiisipuutarha, jonka loistoa ehkä vain Semiramiin (babylonialaiset) riippuvat puutarhatylittivät, ja ne näkivät päivänvalon noin vuonna 600 eaa..
Koska valloitetuista maista alettiin tuoda kasveja, täällä syntyivät ensimmäiset arboretumit ja kasvitieteelliset puutarhat.
Persialaiset puutarhat – kadotettu paratiisi
Näistä puutarhoista löydämme pääasiassa poppeleita tai sypressejä, osana oli myös puutarhojen elävöittäminen linnuilla, täältä löytäisimme esimerkiksi kyyhkyjä, joutsenia, sorsia ja fasaaneja, altaissa, joita ei myöskään saanut puuttua, uiskentelivat rauhassa värikkäät kalat.
Muinainen Intia kehui puutarhojen lisäksi myös hedelmätarhoilla, joissa levittäytyi pitkänomainen allas, jota käytettiin rituaaleihin ja puhdistautumiseen. Mukana oli myös huvimajoja tai katoksia, joissa ihmiset kokoontuivat ja viettivät vapaa-aikaansa.
Kiina
Täällä esiintyy tuttu jin ja jang, ja näiden kahden elementin sopusointu on kiinalaisen puutarhan perusta, jota pidetään jalona taiteena. 1400-luvulla puutarhoihin rakennetaan majoja ja opintohuoneita.
Kiinalaiset ovat muinaisista ajoista asti kunnioittaneet luonnon alkuperäisyyttä.
Täällä alettiin kasvattaa kasvien miniatyyrejä, ns. kääpiökasveja, jotka myöhemmin levisivät Japaniin ja sieltä ympäri maailmaa.
Japani
Japanilaisen puutarhan alku ajoitetaan 6. vuosisadalle, tuolloin luotiin vaativia vesipalatseja. 1400-luvulla vaikutuksensa teki buddhalainen zen-suuntaus, joka palasi luontoon. Värien käyttöä rajoitettiin, etualalle nousi vaatimattomuus ja eleganssi. Pienennettyjen puiden muotoilun lisäksi japanilaiset puutarhat omistautuvat kiville, jotka esittävät vuoria.
Japanissa syntyi erilaisia puutarhatyyppejä:
- Teepuutarhat – tämän puutarhatyypin perustana on ympäristöstään erotettu teehuone. Siitä eivät saa puuttua kivilyhty, pieni vesiallas ja katettu polku, joka on koko puutarhan akseli.
- Kuivat puutarhat – luodaan meditaatiotarkoituksiin, pääelementteinä ovat kivet kallioina ja hiekka vetenä.
- Meditaatiopuutarhat – sijaitsevat luostarikompleksien yhteydessä ja ovat niiden osa
- Puistopuutarhat – syntyivät 1500-luvun lopulla, täältä löytyy monenlaisia maisemia, ja ne levittäytyvät melko laajalle alueelle
- Asuinpuutarhat – nämä puutarhat liittyvät taloon, jota niiden on tarkoitus suojella pahoilta vaikutuksilta, ne luodaan kolmion muotoon, joka symboloi taivasta, maata ja ihmistä, ja sen kolme pääelementtiä ovat vesi, kasvit ja kivet. Asuinpuutarhat voivat olla seuraavanlaisia:
- hiraniwa – tässä puutarha on suunniteltu tasaisena alueena
- cukijama – täällä löytyy keinotekoisia kukkuloita ja aaltoilevaa maastoa, joka hyödyntää tehokkaasti pientä tilaa
Nykyinen puutarhojen suunnittelun trendi vastaa juuri japanilaisten puutarhojen ulkoasua.
Jos artikkeli miellyttää sinua, jaa se ystäville Facebookissa :)
Saattaisi kiinnostaa: Puutarhojen historiallinen kehitys, osa 2