Lihansyöjäkasvi - Kihokkikasvi

Kihokit - Drosera on yksi suurimmista lihansyöjäkasvien suvuista. Vuonna 2008 laskettiin 188 näiden lihansyöjien lajia. Ne kuuluvat Droseraceae-heimoon, joka pyydystää ja sulattaa hyönteisiä lehtien pinnalla olevien limarauhaskarvien avulla. Hyönteiset tai pienet selkärankaiset toimivat lisäravinteena köyhissä, vähäravinteisissa maaperäissä. Kaikkia kihokkilajeja voi luonnollisesti löytää kaikilta mantereilta Etelämantereeta lukuun ottamatta.

Kasvitieteellinen nimi tulee kreikan sanasta δρόσος "drosos" = joka tarkoittaa kirjaimellisesti kastetta tai kastepisaroita. Nimi on johdettu kiiltävistä läpinäkyvistä limaisista pisaroista, jotka ovat jokaisen lonkeron kärjessä.

Kihokit ovat yleensä monivuotisia kasveja ja kasvavat erittäin nopeasti. Kihokit mittaavat muutamasta senttimetristä kymmeniin senttimetreihin korkeuteen. Köynnöslajit voivat saavuttaa jopa 3 metrin korkeuden. Jotkut kasvit voivat elää jopa 50 vuotta!

Mitä kihokit ovat?

Kihokille ovat tunnusomaisia lonkerot, joissa on rauhasia, jotka erittävät tahmean eritteen, joka peittää kasvien lehtien pienet ulokkeelliset osat. Saaliin pyydystämiseen ja sulauttamiseen käytetään yleensä varsimaisia rauhasia, jotka erittävät makeaa tahmemaista ainetta. Tämä houkuttelee ja kiinnittää hyönteiset. Saalis joko kuolee uupumukseen tai tukehtumiseen sitä ympäröivien tahmeiden aineiden aiheuttamana. Kuolema tapahtuu yleensä tunnin ja viidentoista minuutin kuluessa. Kasvi erittää sillä välin esteraasia, peroksidaasia, fosfataasia ja proteaasi-entsyymejä. Nämä entsyymit hajottavat hyönteisen ja vapauttavat siitä ravinteita. Tuloksena oleva aine imeytyy sitten lehden pinnan kautta ja sen ravinteet käytetään lisäravintona. Lihansyöjäkasvit tavallaan 'lannoittavat itsensä' tällä tavalla.

Kaikki kihokit pystyvät mukauttamaan muotonsa kulloisenkin tarpeen mukaan, esimerkiksi kääriytymään paremmin saaliin ympärille. Liike on kuitenkin suhteellisen hidasta, tuntien luokkaa. Jotkut lajit pystyvät kuitenkin reagoimaan myös sekuntien luokassa (esimerkiksi Drosera burmannii). Lonkerot ovat erittäin herkkiä mille tahansa kosketukselle ja ärsyyntyessään ne taipuvat kohti lehden keskustaa. Charles Darwinin mukaan riittää, että pienen hyttyseen jalka koskettaa yhtä lonkeroa ärsytyksen aiheuttamiseen. Tätä reaktiota kosketukseen kutsutaan thigmonastiseksi. Lonkeroiden lisäksi jotkut lajit voivat taivuttaa lehtilainoitaan eri asteisesti maksimoidakseen kosketuksen saaliin kanssa. Tämä liike on kuitenkin huomattavasti hitaampi ja kestää noin 30 minuuttia.

Miltä kihokit näyttävät

Kihokkien kukat, kuten lähes kaikkien lihansyöjäkasvien kukat, ovat korkealla lehtien yläpuolella pitkällä varrella. Kukat on eristetty ansoista, jotta pölyttäjät voivat lentää niihin mahdollisimman turvallisesti. Useimmat kukinnot ovat nuppuja, joiden kukat avautuvat vain lyhyeksi ajaksi. Kukat avautuvat valon voimakkuuden mukaan (usein avautuvat vain suorassa auringonvalossa). Kukat ovat yleensä valkoisia tai vaaleanpunaisia ja ne mukauttavat suuntansa auringon liikkeeseen taivaalla. Tämä todistaa todennäköisesti köyhistä olosuhteista, joissa kihokit luonnollisesti elävät. Silti kihokkien määrä maailmassa vähenee, erityisesti niiden luontaisen esiintymisalueen tuhoutumisen vuoksi. Kyseessä ovat erityisesti suot, rämeet tai turvesuot.

Useimpien kihokkaiden juuristo on hyvin heikosti kehittynyt. Se toimii ensisijaisesti veden imeyttämiseen ja kasvin ankkurointiin maahan, ravinteiden oton suhteen juuret ovat lähes hyödyttömiä. Useat eteläafrikkalaiset lajit käyttävät juuriaan ravinnon varastointiin. Joillakin lajeilla on jänteinen juuristo, joka pysyy elossa pakkasten aikana, vaikka kasvin maanpäällinen osa kuolisi. Lajit, kuten Drosera adelae ja Drosera hamiltonii, käyttävät juuriaan suvuttomaan lisääntymiseen.

Monet kihokkaiden lajit ovat yksineuvoisia. Kihokat tuottavat suuren määrän hyvin pieniä siemeniä. Eksoottisempien lajien siemenet itävät kosteuden ja valon vaikutuksesta, kun taas lauhkean vyöhykkeen lajien siemenet vaativat kosteutta ja viileyttä. Kasvullinen lisääntyminen esiintyy luonnollisesti joillakin lajeilla, joiden juuret ovat hyvin lähellä maan pintaa (esim. Drosera adelae ja Drosera hamiltonii). Uusi kasvi voi myös itää vanhemmista lehdistä, jotka koskettavat maata.

Mistä kihokat löytyvät

Näiden lihansyöjäkasvien levinneisyysalue ulottuu Alaskasta etelään Uuteen-Seelantiin. Australiassa elää luonnonvaraisena yli 50 % kaikista tunnetuista lajeista, Etelä-Amerikassa vähintään 20 ja Etelä-Afrikassa yli 20 lajia. Pieni osa lihansyöjäkasveista esiintyy luonnostaan Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Monet lääkkeet sisältävät myös kihokkaissa olevia aktiivisia ainesosia, esimerkiksi tiettyjä flavonoideja (Kaempferol, Myricetin, kversetiini, Hyprrin), kinoneja, karotenoideja, hartsia, tanniineja ja useita happoja (voihappo, sitruunahappo, omenahappo, askorbiinihappo). Lisäkäyttöä löysivät Australian alkuperäisasukkaat, jotka pitävät kihokkia herkkuna. Joidenkin lajien mukuloita käytettiin tekstiilien väriaineena. Skotlannin ylängöllä valmistetaan muinaisen reseptin mukaan Drosera rotundifolia -kasvista likööriä. Maissa kuten Saksa, Itävalta, Sveitsi, Tšekki, Suomi, Unkari, Ranska tai Bulgaria kihokat ovat suojeltuja. Tällä hetkellä tilanne on erityisen kriittinen Pohjois-Amerikassa, missä soiden kuivattaminen tuhoaa niiden luonnollisen elinympäristön.