Kuinka kasvattaa terveitä omenoita

Mikä on perusrunko ja miten se vaikuttaa hedelmäpuun kasvuun?

Jos lisäisimme hedelmälajikkeita suoraan siemenistä, syntyneet puut menettäisivät genetiikan vaikutuksesta halutut ominaisuutensa. Siksi halutut lajikkeet vartetaan aiemmin lisättyyn perusrunkoon, kyseessä on siis epäsuora lisääminen. Perusrungot saadaan siementen kylvöllä ja vegetatiivisella lisäämisellä. Vegetatiivisesti lisätyillä perusrungoilla on vakiintuneet ominaisuudet, yleensä heikompi kasvu ja ne vaikuttavat myönteisesti hedelmällisyyteen. Generatiivisesti – siemenistä – lisätyillä perusrungoilla on omenapuissa rehevämpää kasvua, ne ovat pitkäikäisiä, viivästyttävät hedelmällisyyttä, mutta selviytyvät paremmin kasvupaikan stressistä. Perusrungot merkitään koodeilla – kirjaimilla ja numeroilla, jotka ilmaisevat alkuperäpaikan ja järjestyksen, jossa ne on jalostettu.

Perusrungon ja lajikkeen valinta

Nykyään omenapuissa vallitsevat vegetatiivisesti lisätyt perusrungot. Näitä perusrunkolajikkeita on suuri määrä. Kasvun mukaan ne voidaan järjestää heikoiten kasvavista, jotka muodostavat vain pienen pensasta muistuttavan puun, aina rehevästi kasvaviin perusrunkoihin, jotka muodostavat suuren puun.

Perusrungon valinnalla voidaan siis määrittää kuinka suuri puusta tulee. On syytä mainita, että heikosti kasvavat perusrungot vaativat enemmän hoitoa (kastelu, kitkeminen), eivät kestä nurmettamista runkoon asti ja vaativat tuen esimerkiksi seipään muodossa koko elämänsä ajan. Toisaalta ne hedelmöivät pian istutuksen jälkeen ja niitä voidaan pitää matalina muotoina, joita hoidetaan mukavasti ilman tikkaiden käyttöä.

Erittäin heikosti kasvavia perusrunkoja ovat J-TE-G ja M27, jotka soveltuvat astioihin ja hyvin pieniin muotoihin. Tietyllä hitaudella nykyään vielä eniten lisätty perusrunko on M9, joka on kuitenkin hedelmäseiniä ja tiheitä istutuksia varten vielä liian rehevä, mutta kiinnittyy jo huonosti maahan. Yksittäin seisovalle puulle se on taas heikko, huonon hoidon tapauksessa ei kasva ollenkaan. Yksittäin seisoville puille matalalla latvuksella on luultavasti paras perusrunko MM106, joka jo kiinnittyy hyvin maahan ja muodostaa keskikokoisen puun, jota voidaan hoitaa kokonaan maasta käsin. Vanhojen puutarhojen klassisiin muotoihin – suuriin puihin – sopii vahvimmin kasvava perusrunko A2.

Omenalajikkeet jaetaan kypsymisajankohdan mukaan kesä-, syksy- ja talvilajikkeisiin. Kesä- ja sysylajikkeilla on oikeat kulutusominaisuudet jo sadonkorjuun aikaan, talvilajikkeet kypsyvät vasta useita viikkoja tai kuukausia sadonkorjuun jälkeen varastotiloissa. Omenalajikkeita on tuhansia, mutta saatavilla on vain muutama kymmenen. Silti niiden välillä on suuria eroja. Puutarhoihin istutettavaksi on parempi valita kestäviä lajikkeita, joilla ruiskutusten tarve on minimaalinen. Näihin eivät varmasti kuulu kaupallisia lajikkeita, joiden nimet näemme kaupoissa (Golden delicious, Gala, Granny smith).

Kestävämpiä kesälajikkeita: Průsvitné letní, Mio, Ametyst

Sysylajikkeita: Nabella, Rubín, ..

Talvilajikkeita: Resista, Petra, Spartan, Matčino, Bohemia gold, Topaz, Lipno ...

Tšekkiläinen jalostustyö voi ylpeillä lukuisilla lajikkeilla, jotka ovat maukkaita, kestäviä ja tottuneita paikallisiin ilmasto-olosuhteisiin.

Muutamia huomioita muotoilusta ja leikkauksesta

• Omenapuun istutuksen jälkeen tarvitaan kasvatusleikkaus. Sen tavoitteena on muodostaa valoisa ja vahva latvus.

• Myöhempinä vuosina keskitymme hedelmällisyyteen ja leikkauksen tulisi tasapainottaa kasvun ja hedelmällisyyden välillä. Tämä on tärkeää riittävän määrän kohtuullisen kokoisten hedelmien saamiseksi. Optimaalisen leikkauksen mittarina ovat vuosikasvaimet, joiden tulisi olla 20-30 cm pitkiä. Jos ne ovat lyhyempiä, tarvitaan syvempi leikkaus, jos ne ovat pidempiä, leikkausta on lievennettävä.

• Leikkausajankohta on tärkeä asia, omenapuita voidaan leikata helmikuun lopusta (pahimpien pakkasten mentyä) elokuun loppuun. Ns. syysleikkaus on levinnyt huono tapa, sillä ei ole positiivisempaa vaikutusta puuhun kuin mainittuna aikana tehtävällä leikkauksella, päinvastoin, tuoreet haavat eivät parane ennen talvea ja jäätyvät - paranevat huonommin.

• Käytämme yksinomaan teräviä työkaluja, leikkaamme siten että syntyy mahdollisimman pieniä haavoja eikä jää tynkiä. Ne ovat aina portti puuta vaurioittaville patogeeneille (trakeomykoosit).

• Suuremmat haavat, mieluiten kaikki, käsittelemme puubalsamilla helpomman paranemisen vuoksi.

• Jos leikkaamme ennen silmunpuhkeamista, leikkauksella on virkistävä vaikutus, koska juurista maanpäällisiin osiin kulkevat ravintoaineet suuntautuvat pienempään tilaan ja jäljelle jääneet oksat saavat enemmän ravintoa - kasvavat rehevämmiksi.

• Päinvastoin, jos leikkaamme kukinnan aikana ja sen jälkeen, leikkauksella poistamme oksat jo ravintoaineiden kanssa ja puu kasvaa aluksi suunnilleen samalla intensiteetillä kuin kasvaisi ilman leikkausta.

Suojaus tauteja ja tuholaisia vastaan

Omenapuiden yleisimmät taudit ovat rupi ja härmä.

Näitä tauteja voidaan onnistuneesti ehkäistä sopivalla lajikkeen valinnalla (meillä on riittävästi laadukkaita resistenttejä lajikkeita). Siinä tapauksessa että olemme istuttaneet jo altista lajiketta, tämä ongelma voidaan ratkaista tyylikkäästi puiden varttamisella. Myös kasvupaikan mikroilmasto-olosuhteet näyttelevät merkittävää roolia. Puulle on hyödyllisempi ilmava ja aurinkoinen paikka, jossa on lievä ilmavirta, kuin suljettu ja varjoinen kasvupaikka.

Omenapuun rupi - Venturia inaequalis on kotilokääpä, joka talvehtii omenapuun pudonneilla lehdillä. Keväällä sieni, suotuisissa olosuhteissa, askosporien avulla infektoi puun. Vaarallisinta on varhainen puun infektio kukinnan aikana ja pian sen jälkeen.

Rationaalinen kemiallinen puun suojaus perustuu useiden eri fungisidien käyttöön. Resurssien säästämiseksi ja luonnonsuojelun vuoksi on hyvä tietää, että rupi leviää kosteudessa. Tästä seuraa, että kemialliset käsittelyt suoritetaan määrättyinä aikoina, joita voidaan kuivalla säällä pidentää. Rupea vastaan käytämme kontaktifungisideja, jotka vaikuttavat ennaltaehkäisevästi, ja kuratiivisia fungisideja, jotka pystyvät pysäyttämään taudin, jos niihin tartutaan ajoissa.

Ensimmäisessä käsittelyssä – kun tulevien kukkien silmut ovat vaaleanpunaisia – käytämme kontaktifungisidia. Tämän jälkeen seuraa ruiskutukset kuratiivisella fungisidilla noin 14 päivän välein sään mukaan. Tällä hetkellä on saatavilla erilaisia ruiskutussarjoja, joiden pakkausselosteessa on mainittu immunisaatiokaavio, jolloin tautiongelman tutkiminen jää pois.

Omenapuiden härmä – Podosphaera leucotricha on jälleen sienitauti, joka hyökkää alttiiden lajikkeiden kimppuun sille sopivilla paikoilla. Se ilmenee harmaana pintana lehdissä ja versoissa, hyökkää paikallisesti versojen osiin. Laiminlyödyissä istutuksissa alttiilla lajikkeilla (Jonathan) tartunta voi olla merkittävä. Typpilannoituksella on myös myönteinen vaikutus taudin puhkeamiseen.

Nuorilla puilla puun tartunnan saaneiden osien poistamisella on suuri vaikutus. Nykyään suurin osa rupeen tehoavista fungisideista vaikuttaa myös härmää vastaan.

Omenapuiden tuholaiset

Omenapuiden vakavin tuholainen on omenakääriäinen – Cydia pomonella, joka aiheuttaa hedelmien madotusta. Toukka talvehtii kotelossa puun kuoren halkeamissa ja myös maassa. Kääriäisperhoset kuoriutuvat toukokuussa ja parittelun jälkeen naaraat munivat 80–120 munaa. Näistä kuoriutuvat toukat, jotka lyhyen pintasyönnin jälkeen kaivautuvat hedelmään. 4 viikon kuluttua toukat laskeutuvat hedelmistä langalla maahan tai kiipeävät oksilla sopiviin paikkoihin piiloon puiden latvustossa. Kääriäisillä on meillä 1–3 sukupolvea vuodessa. Hedelmä reagoi tartuntaan myöhemmin useimmissa tapauksissa varisemalla, jota voi edeltää botrytiksen sekundaarinen infektio. Myöhemmin tartunnan saaneet hedelmät kypsyvät ennenaikaisesti ja ovat syötäviä, mutta nopeasti pilaantuvat. Kääriäisen massamittaisen esiintymisen vuosina jopa 80% hedelmistä voi olla tartunnan saaneita.

Kuoren halkeamissa talvehtivat toukat tuhoutuvat tiaisten toimesta, maasta osan niistä tuhoaa raapijavat kanat, jos niillä on sinne pääsy. Näin talven jälkeen voidaan tuhota jopa 90% toukista. Myös kääriäisen munat ovat korvamadojen etsimää ravintoa, ne pystyvät tuhoamaan 40% niistä. Luontaisten vihollisten tukeminen on siis paikallaan.

Suurissa puutarhoissa käytetään kääriäisiä vastaan feromoneja – aineita, jotka hämmentävät kääriäisen koiraita niin, etteivät ne löydä naarasta. Muita kääriäisten vastaisia keinoja ovat biologiset valmisteet, jotka perustuvat omenakääriäisen granuloosavirus. Näiden menetelmien saatavuudella ja käytöllä puutarhaviljelyn mittakaavassa ei ole perusteita.

Kemiallinen suojaus

Kääriäisiä vastaan käytetään hyönteismyrkkyä, mieluiten aina selektiivistä, joka ei tuhoa laajaa hyönteiskirjoa.

Meidän vinkkimme on omena vaipassa, eli lehtitaikinaan kääritty omena :-)