Kuusi puutarhassa on välttämätön

Lyhyesti: Kuusi eli pihta (Abies) on hidaskasvuinen havupuu, joka viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla kosteassa ja hyvin kuivattuvassa maassa. Suku sisältää noin 40-55 lajia, ja puutarhaan sopivat esimerkiksi koreanpihta (10-18 m) ja coloradonpihtaja. Kävyt kasvavat pystyssä ja hajoavat jo puussa. Leikkaaminen pilaa latvuksen, joten valitse paikka harkiten.

Pihta (lat. Abies) on havupuu, joka kuuluu mäntykasvien heimoon (lat. Pinaceae). Nimi on johdettu latinalaisesta sanasta abies, joka käännetään valkoisuudeksi, tai kantaindoeurooppalaisesta sanasta abiétis, joka tarkoittaa pihtamaista. Useimmat pihtalajit ovat alkuperäisiä pohjoisella pallonpuoliskolla lauhkealla vyöhykkeellä. Pihdat ovat voimakkaita puita, joilla on suorat rungot ja oksat kehämäisesti. Näiden puiden latvukset ovat nuorena kartion muotoisia, myöhemmin ne muuttuvat lieriömäisiksi. Nuorena ne kasvavat hitaammin kuin vanhempana. Neulaset ovat useimmiten kaksiriviset, kampamaisesti järjestäytyneet ja kärjestä lovekkaat. Jokaisen neulasen alapuolella on kaksi valkeaa raitaa.

Käpyt eivät, toisin kuin monilla muilla havupuilla, riippuu, vaan ne ovat pystyssä. Ne hajoavat vielä puussa, minkä vuoksi maasta ei löydy pihtakäpyjä. Pihtapuu kuuluu pehmeisiin puulajeihin. Suku sisältää noin 40-55 pihtalajia, jotka on ryhmitelty useisiin sektioihin. Sektioon Balsamea kuuluvat pihdat ovat pohjoismaisten metsien ja niiden eteläpuolisten korkeiden vuorten edustajia. Tähän sektioon kuuluu esimerkiksi koreanpihta (lat. Abies koreana). Sektio Grandis sisältää Pohjois-Amerikassa, Meksikossa ja Guatemalassa kasvavia edustajia. Täällä ne yleensä asuttavat alankoalueita ja keskitasoja. Edustajana on esimerkiksi harmaapihta (lat. Abies concolor). Sektion Abies edustajat ovat meille läheisimpiä, ne kasvavat Keski-, Etelä- ja Itä-Euroopassa sekä Vähä-Aasiassa. Tunnetuin niistä on hopeapihta (lat. Abies alba). Sektioon Moni luokitellut pihdat asuttavat alankoalueita ja keskitasoja Keski- ja Itä-Aasiassa sekä Himalajalla. Etelä-Espanjasta ja Luoteis-Afrikasta ovat peräisin sektion Piceaster edustajat. Runsaaseen sademäärään ovat tottuneet sektion Amabilis edustajat, jotka kasvavat Tyynenmeren rannikkoalueilla Pohjois-Amerikassa ja Japanissa. Kiinan Himalajaa asuttavat sektioon Pseudopicea kuuluvat pihdat. Muita sektioita ovat vielä Oiamel, Nobilis ja Bracteata.

Yleisimmin viljellyt pihtalajit

• Valkopihtaja (lat. Abies alba) on pihtajalaji, joka on alueellamme alkuperäinen. Sitä tavataan alemmilla vuoristoalueilla, mutta sen osuus metsäkasvustosta vähenee jatkuvasti. Tunnettu luonnonsuojelualue, jossa valkopihtajaa esiintyy runsaasti, on Mionšín aarniometsä Sleesian Beskideillä. Valkopihtajalla on huomattavat kosteudenvaatimukset, hyvään kasvuun se tarvitsee korkean ilmankosteuden. Sen sijaan se ei ole valonvaativa, se sietää varjostusta erittäin hyvin. Kasvaa mieluummin syvissä, keskiravinteisissa maalajeissa, kestää myös turvemaita tai kivikoita, joillakin alueilla se kasvaa jopa kalkkikivellä. Valkopihtaja kasvaa 30-60 m korkeaksi ja rungon halkaisija voi olla 1-2 m. Voimakkailla puilla on kartiomainen tai lieriömäinen, hyvin säännöllisesti kasvava latvus. Korkeassa iässä sivuoksat kasvavat pääkasvupisteen (latvuksen) yli. Valkopihtajan puu on kellertävää, ilman pihkakanavia. Valkopihtajan neulaset ovat kaksirivisesti järjestetyneet, leveät, litteät, yläpinnaltaan kiiltävän vihreitä ja alapinnaltaan kahdella vaalealla juovalla. Silmut ovat munanmuotoisia, ruskeita, eivätkä sisällä pihkaa. Uroskarit ovat kellanvihreitä, esiintyvät useimmiten latvuksen keski- ja alaosan reunoilla, ovat noin 2 cm pitkiä ja 0,6 cm leveitä. Naaraskävyt ovat kellanvihreitä tai punaisia, kasvavat edellisen vuoden versojen päissä latvuksen huipulla. Niiden koko vaihtelee 2,5-4,5 cm:n välillä. Kävyt kasvavat pystysuoraan ja hajoavat vielä puussa ollessaan. Nuoret kävyt ovat vihertäviä tai sinertäviä, kypsyttyään niiden väri muuttuu ruskeaksi. Valkopihtaja voi hyvissä olosuhteissa elää 300-600 vuotta. Sen ei kuitenkaan tule kasvaa liian saastuneilla, kylmillä alueilla, siellä se ei saavuta niin korkeaa ikää.

• Coloradonpihtaja (lat. Abies concolor) kasvaa Yhdysvaltojen länsi- ja lounaisosan sekä Luoteis-Meksikon vuoristossa. Näille alueille on ominaista pitkä talvi ja sateet erityisesti kasvukaudella. Viljelyssä se menestyy keskisyvissä, kosteissa, ravinteikkaissa, mutta myös riittävän ilmavissa hiekka- tai hiekkasavimaissa. Ääriolosuhteissa se kuitenkin selviää myös erittäin kuivissa maalajeissa tai paljailla kallioilla. Se voi ongelmitta elää yli 300 vuotta. Coloradonpihtaja kasvaa noin 25-60 m korkuiseksi. Latvus on kartiomainen, aikuisena se muuttuu kupolimaiseksi. Talvisilmut ovat soikeita tai pyöreitä, kellertäviä tai vaaleanruskeita, sisältävät suuren määrän pihkaa. Neulaset ovat sirppimäisesti kaarevat sinivihreine sävyineen. Neulasten alapinnan juovat ovat epäselviä. Kävyt ovat lieriömäisiä tai elliptisiä, 7-12 cm pitkiä. Niiden väri on vihertävä tai violetinpunainen. Coloradonpihtaja on vähiten vaativa, erittäin kestävä ja sopeutuva laji. Sen suuri etu on, että ensimmäisinä vuosina se kasvaa erittäin hitaasti, joten noin 20 vuoden iässä se saavuttaa noin 7 metrin korkeuden.

• Koreanpihta (lat. Abies koreana) on kotoisin Korean niemimaan eteläosasta. Siellä se kasvaa vuoristoalueilla, joissa ilmasto on viileää ja kosteaa. Kesäkaudella alueella sataa erittäin voimakkaasti, talvikaudelle taas on ominaista erittäin voimakas tuuli ja matalat lämpötilat. Alkuperämaassaan koreanpihta kasvaa matalissa, humusköyhissä maalajeissa. Tämä pihtalajeista on kasvultaan melko pieni, alkuperämaassaan se kasvaa vain 10 - 18 m korkeaksi, viljelyssä vieläkin vähemmän. Rungon halkaisija on yleensä 20 - 30 cm. Koreanpihdan latva on leveän kartion muotoinen, tiheästi haarova, vanhemmilla yksilöillä latva on tylppä. Neulaset ovat leveitä, levenevät kohti kärkeä ja päät ovat useimmiten lovellisia. Yläpinta on kiiltävä, vihreä ja siinä on selkeä ura. Alapinnalla on hyvin huomaamattomat liidunvalkoiset raidat, jotka toisinaan sulautuvat yhtenäiseksi valkoiseksi pinnaksi. Tämän pihdan näyttävin osa ovat sen kävyt, jotka kypsyessään saavat violettisen värin. Kävyt ovat lyhytvartiset, sylinterimäiset ja noin 4 - 7 cm pitkät. Koreanpihta on erittäin kysytty laji erityisesti koristeellisten käpyjen vuoksi, joita muodostuu usein jo 1 m korkuisissa yksilöissä. Etuna on myös pieni koko, säännöllinen haarautuminen ja vuosittainen runsas käpysato.

Kuusen kasvattaminen siemenistä

Kuusen siemenet eivät tarvitse ennen kylvöä monimutkaista stratifiointia kuten monet muut havupuut. Kylvö tehdään parhaiten toukokuussa. Siemeniä säilytetään kuivassa ympäristössä ja ennen kylvöä ne on hyvä liottaa 24 - 48 tuntia puhtaassa vedessä, turveliuoksessa tai stimulaatioliuoksessa. Siemenet voi myös antaa turvota ja esitää kosteassa hiekkakerroksessa. Anna siemenien kuivua pinnalta ennen kylvöä (jotta ne eivät tartu yhteen). Kylvä siemenet joko erikoisaltaisiin tai yksittäisiin ruukkuihin (siementen määrän mukaan), pohjalle tulee aina hyvä kuivatus. Täytä astia substraatilla, joka on saatu sekoittamalla turvetta tai havupuiden kariketta, karkeaa hiekkaa ja hyvin kypsää kompostia suhteessa noin 2:1:1. Havupuiden taimet sairastuvat usein homeisiin, siksi substraatti kannattaa steriloida ennen kylvöä (esim. höyryttämällä tai paistamalla). Kylvä siemenet harvaan, levitä ne substraatin päälle ja peitä hiekkakerroksella, jonka paksuus on noin kaksi- tai kolminkertainen siementen kokoon nähden. Peitä pienet siemenet vain erittäin ohuella hiekkakerroksella. Painele kylvö laudalla ja pidä jatkuvasti lievästi kosteana ja varjostettuna. Tuuleta kylvöä hyvin homeiden ehkäisemiseksi. Onnistunutta itämistä varten lämpötilan tulisi olla välillä 10 - 30 °C. Itäneet kylvöt ovat alttiita homeiden tartunnalle, siksi kylvö on pidettävä jatkuvasti puhtaana, poista mahdolliset rikkaruohot, tuuleta ja pidä yllä optimaalista lämpötilaa 20 - 30 °C. Nuoret taimet tarvitsevat matalamman ilman ja substraatin kosteuden, joten älä kastele niitä turhaan liikaa. Liiallinen varjostus voi aiheuttaa taimien venyvän valoa kohti. Noin 14 päivän kuluttua taimien itämisestä voit alkaa lannoittaa niitä heikoilla typpi-liuoksilla. Kesäkuun lopussa aloita taimien asteittainen totuttaminen normaaleihin olosuhteisiin (karkaisu) ja noin elokuussa voit siirtää ne ulkotiloihin. Ulkotiloihin siirron yhteydessä myös lannoitteen koostumus muuttuu - vaihda typpipitoiset lannoitteeseen, joka sisältää fosforia ja kaliumia, jotta tuet taimien puutumista ja kypsymistä - valmistat ne näin talven yli selviytymiseen. Ensimmäisen talven taimet kannattaa jättää vielä alkuperäisiin astioihin. Talvehdita taimia kasvihuoneessa tai lämpöpenkissä, joka voimakkaiden lumettomien pakkasten sattuessa kannattaa peittää. Heti pakkasten loputtua tarkista taimet, ettei voimakas pakkanen ole nostanut niitä maasta. Muista satunnainen kastelu myös talvella!!! Keväällä suorita ns. kouliminen (kasvin valmistelu ennen istutusta lopulliselle kasvupaikalle). Siirrä nuoret taimet suurempaan ruukkuun, jos alkuperäinen on jo pieni, kastele niitä säännöllisesti, lannoita ja karkaise. Kasvit pysyvät koulissa vaihtelevasti pitkän aikaa, riippuen aina kyseisestä havupuulajista ja kunkin yksilön kunnosta. Istuta ne kasvupaikalle vasta, kun niillä on riittävän kehittynyt juuristo ja ne ovat saavuttaneet kohtuulliset mitat. Istutus tehdään parhaiten ennen kuin taimet alkavat versoa, näin ne tarttuvat paremmin ja ehtivät ennen talvea juurtua hyvin.

Mihin istutetaan valmis pihtataimien siemenet?

Nuoret pihdat sietävät yleensä hyvin varjostusta, mutta aikuisina ne vaativat aurinkoiset kasvupaikat, joten huomioi tämä jo sopivaa paikkaa valitessasi. Istutettaessa yritä vahingoittaa juuripaalea mahdollisimman vähän. Istutuksen jälkeen kastele nuoret kasvit hyvin ja suojaa ne voimakkaalta auringonpaisteelta. Pihdat tarvitsevat yleensä ravinteikasta, riittävän läpäisevää ja kohtuullisen kosteaa maaperää. Ne eivät siedä korkeaa pohjaveden pintaa eivätkä viihdy liian keveissä ja kuivissa maalajeissa. Välttämätön edellytys onnistuneelle kasvulle on jatkuvasti korkeampi ilmankosteus. Istuta pihdat suojaiseen paikkaan, tuulisella paikalla se ei viihdy kovin hyvin. Pihdat ovat kylmänkestäviä. Riittämättömän lumipeitteen aikana kastele niitä myös talvella, nuorille kasveille ei haittaa myöskään kevyt talvisuojaus (niillä on aina oltava riittävästi ilmaa, jotta hometta ei muodostu). Pihdat ovat herkkiä ilman puhtaudelle, ne viihtyvät paremmin paikoissa, joissa ei ole lisääntynyttä määrää päästöjä (maaseudulla, metsien läheisyydessä tai vesistöjen äärellä). Voit tukea havupuiden kasvua lannoittamalla niille erityisesti tarkoitetulla lannoitteella. Suorita lannoitus myös sen mukaan, kuinka nopeaa kasvua haluat. Älä koskaan yritä pitää pihtaa pienenä leikkaamalla, se johtaisi latvuksen peruuttamattomaan vaurioitumiseen. Pihdalla ei olisi enää sen tunnusomaista tiiviitä muotoa, jonka ansiosta se on jokaisen puutarhan koriste. Pihdat eivät pidä siirtämisestä, joten mieti aina huolellisesti, mihin sen istuttaat.

Lataa energiaa pihdasta

Pihdat säteilevät suuren määrän energiaa, jota voit niistä imeä. Pihtoja pidetään voiman symbolina, ne auttavat selviytymään stressistä ja kiihtyneisyydestä, sen läsnäollessa voit levätä jokapäiväisestä kiireestä ja löytää ratkaisun johonkin ongelmaan. Pihta puutarhassa auttaa sinua karkottamaan pessimismin.