Leppäkerttu puutarhassa - auttaja vai tuholainen?

Lyhyesti: Leppäkerttu on puutarhassa auttaja, ei tuholainen – se on kirvojen luontainen saalistaja. Aikuinen yksilö syö jopa 150 kirvaa päivässä ja yksi toukka jopa 800 kirvaa kehityksensä aikana. Poikkeus on aasialainen leppäkerttu (Harmonia axyridis), jota pidetään invasiivisena lajina. Kemiallinen ruiskutus hävittää sekä kirvat että leppäkertut.

Leppäkerttu - auttaja vai tuholainen?

Seitsemänpilkkuinen leppäkerttu (lat. Coccinella septempunctata) - jota kutsutaan myös leppäkerttuksi tai leppiksenennoksi, on ehkä tunnetuin kovakuoriainen ylipäätään. Se kuuluu leppäkerttujen heimoon (lat. Coccinellidae). Kyseessä on tunnetuin keskieurooppalainen laji, jonka koko on 5-9 mm. Se ravintona käyttää lehtikirvoja, jotka elävät kukissa, vihanneksissa ja villikasvavissa kasveissa. Sitä ei esiinny puissa. Seitsemänpilkkuinen leppäkerttu on väsymätön kirvojen metsästäjä ja suuri apu niiden hävittämisessä puutarhassasi.

Leppäkertut - ovat levinneet ympäri maailmaa. Euroopassa esiintyy noin 100 lajia, maailmassa noin 4000 lajia. Suurin osa leppäkertuista elää subtrooppisilla ja trooppisilla alueilla. Lämpöä tarvitsee myös meidän klassinen leppäkerttu, joka voi paremmin lämmössä, on vilkkaampi, nopeampi ja tyytyväisempi. Kylmällä säällä leppäkertun toiminta hidastuu. Leppäkerttuja koristevien täplien lukumäärä tarkoittaa leppäkertun lajia, ei leppäkertun ikää, kuten joskus virheellisesti mainitaan. Kaksipilkkuinen leppäkerttu (lat. Adalia bipunctata) - sillä on kaksi täplää peitinsiivillä, useimmiten se syö kirvoja puuvartisissa kasveissa, mustaherukoissa. Kymmenpilkkuinen leppäkerttu (lat. Adalia decempunctata) - sillä on tummanruskeat peitinsiivet, kummassakin niistä on viisi täplän muotoista pistettä, se esiintyy yleisimmin niityillä ja lehtipuissa. Neljätoistapilkkuinen leppäkerttu (lat. Propylaea quatuordecimpunctata) - sitä esiintyy yli sadassa muodossa ja eri värimuunnoksissa, sillä on punaiset ja keltaiset peitinsiivet, täplät on järjestetty shakkilaudan muotoon. Se ravintona käyttää erilaisia kirvoja. Iso leppäkerttu (lat. Anatis ocellata) - on kooltaan 8-10 mm, sillä on kellertävänpunaiset peitinsiivet, joissa on kaksikymmentä tummaa täplää vaalealla reunalla. Se elää pääasiassa metsissä männyissä, mutta myös puutarhojen puuvartisissa kasveissa.

Muita leppäkerttujen lajeja - Australialainen leppäkerttu (lat. Rodolia cardinalis) - käytettiin menestyksekkäästi toukkien syömiseen sitrushedelmissä jo vuodesta 1888 lähtien. Täplikäs leppäkerttu (lat. Thea vigintiduopunctata) - on sitruunankeltainen kovakuoriainen, jossa on kaksikymmentäkaksi täplää. Tämä leppäkerttu ei syö kirvoja, vaan härmäsieniä puissa, niityillä ja viinitarhoissa. Clitostethus arcuatus - on ruskea karvainen leppäkerttu. Sen siipikoloissa on kaksi rinnakkain sijoitettua tummaa täplää, joissa on vaalea reuna. Tämä leppäkerttu on erikoistunut valkokärpästen syömiseen. Neomysia oblongoguttata - on 7-9 mm kokoinen leppäkerttu, jolla on mustat siipikolot, joissa on suurempi määrä kellertäviä täpliä. Se ravitsee pääasiassa kirvoista havupuissa. Synharmonia conglobata - on 5 mm kokoinen leppäkerttu, jolla on vaaleanpunaiset tai punaiset siipikolot, joissa on kahdeksan mustaa kulmikasta täplää. Se syö lehtikirvoja hedelmäpuissa ja poppeleissa. Chilocorus bipustulatus ja Chilocorus renipustulatus - kasvaa 4-6 mm:n kokoiseksi, molemmat lajit ovat kiiltävän mustia. Aikuiset kovakuoriaiset ja toukat ravitsevat lehtikiroista ja kilpikiroista. Scymnus suturalis ja Scymnus subvillosus - ovat tummanruskeita tai mustia, karvaisia leppäkerttuja. Ne ravitsevat pääasiassa kirvoista, jotka esiintyvät männyissä ja havupuissa. Stethorus punctillum - on pieni 1,5 mm kokoinen leppäkerttu. Sillä on mustat hienokarvaiset siipikolot, keltaiset jalat ja tuntosarvet. Se elää hedelmäpuissa ja ravitsee punkeista. Tämä pieni kovakuoriainen ja sen toukat pystyvät kuluttamaan jopa 100 kaikenikäistä punkkilajia päivässä. Se on erittäin lentävä ja munii eri tartunta-alueille. Toimii erinomaisesti punkkeja vastaan paprikoissa, kurkkuissa, tomaateissa, mutta myös koriste- ja hedelmälajeissa.

Suurin osa leppäkerttulaisista on hyödyllisiä viljelijälle ja hänen puutarhalleen. Keväällä löydämme leppäkerttuja kukkapenkeistä, missä ne syövät kirvoja. Jos haluamme säilyttää leppäkerttuja, vältä kemiallisten suihkutteiden käyttöä. Leppäkerttu on luonnollinen tuholaisten torjuja kasveissa. Jos säilytät leppäkerttuja, varmistat näiden tuholaisten ekologisen tuhoamisen harmoniassa luonnon kanssa. Leppäkerttuja munivat toukkansa kirvojen ja toukkien saastuttamien kasvien lähelle. Näin kuoriutuneet toukat löytävät helpommin ravintoa. Suurin osa meillä elävistä leppäkertuista ravitsee eri lajeista lehtikirvoja. Jotkut lajit valkokärpäsistä ja punkeista. Vain kapea lajien ryhmä ravitsee homeista ja eläinperäisestä ravinnosta. Leppäkerttuja tähän ravintoon syövät myös kasvisiitepölyä.

Neljätoistapisteen leppäkerttu, joka syö kirvoja:

Aasialainen leppäpirkko - (lat. Harmonia axyridis) - tämä leppäpirkko on myös taistelija kirvakilpaa vastaan, mutta sillä ei ole luonnollista petoeläintä luonnossa. Nykyään se on levinnyt myös Eurooppaan. Suurissa kaupungeissa se asettuu kerrostalojen ikkunoihin, missä se talvehtii. Tämä leppäpirkko on allergioiden lähde. Sen purema muistuttaa muurahaisen puremaa. Kun se lentää asuntoihin etsien talvehtimispaikkaa, se ei kuitenkaan mene talviuneen, koska asunnoissa on lämmintä. Leppäpirkko pysyy siten jatkuvasti aktiivisena, sen energia- ja rasvavarat loppuvat, ja siksi se puree myös ihmisiä. Tavallinen leppäpirkko ei hyökkää ihmisen kimppuun, eikä sen puremaa edes tunneta. Britanniassa sitä kutsutaan superpedoksi. Sen ylikansoittumisen hallitsemiseksi kehitetään erityisiä punkkeja, jotka loistavat leppäpirkossa ja vähentävät siten sen hedelmällisyyttä. Aasialainen leppäpirkko lisääntyy viisi kertaa vuodessa. Sitä pidetään invasiivisena lajina, joka syrjäyttää alkuperäiset lajit. Sen ylikansoittuminen tuo mukanaan ekologisia ja evoluutioisia seurauksia.

Lisääntyminen

Leppäpirkko lisääntyy vain, jos ravintoa on riittävästi. Naaras panostaa siten täydelliseen ja onnistuneeseen munien kehitykseen. Leppäpirkko munii munat lehtien alapuolelle - kyseessä on jopa 400 soikean munan ryhmä pienemmissä ryhmissä 10-30 kappaleen erissä. Munat munii useimmiten lähelle kirvakolonioita. Lajit, jotka ruokkivat kilpikirvoja, munivat vain yhden tai kaksi munaa näiden tuholaisten suojakilven alle. Toukat kuoriutuvat munista seitsemän–kymmenen päivän kuluttua. Niillä on pitkänomainen, tummaksi värjäytynyt ruumis ja ne käyvät läpi neljä tai viisi kehitysvaihetta. Tänä aikana ne tarvitsevat kehitykseensä satoja kirvojen syömistä. Kolmen–kuuden viikon kuluttua toukat koteloituvat lehdille tai puiden rungoille. Kotelot ovat soikeita ja näyttävät hieman rypistyneiltä. Ne ovat väriltään punaisia. Neljän–yhdeksän päivän kuluttua kuoriutuvat keltaisiksi värjäytyneet kovakuoriaiset, joilla ei vielä ole kehittynyttä kuviota. Leppäpirkon kokonaiskehitys kestää lajista ja olosuhteista riippuen yhdestä kolmeen kuukauteen.

Leppäpirkko käyttäytyy petoeläimiä vastaan kuin kuolleena ja putoaa voimattomana maahan. Se erittää keltaista nestettä, joka on myrkyllistä ja vastenmielistä esim. linnuillekin. Samoin myrkyllisiä ovat myös toukat ja kotelot.

Leppäpirkat elävät kaksi vuotta, nuoret kuoriutuneet leppäpirkat talvehtivat, sitten ne lisääntyvät ja keväällä tai kesällä niiden elämä päättyy.

Kuinka pitää leppäpirkko puutarhassa?

Sinun on luovuttava kaikkien kemiallisten aineiden käytöstä. Leppäpirkko tarvitsee selviytymiseensä kirvojen, jotka muuten tappaisit. Leppäpirkko syö päivässä jopa 150 kpl kirvojen. Yksi ainoa toukka kuluttaa kehityksensä aikana jopa 800 kirvaa. Riippuu siis sinusta, suositko kemiallista ruiskutusta vai salliiko tämän kovakuoriaisen näyttää mitä se osaa ja suojellako kasvejasi ympäristöystävällisesti.