Silmälasit eivät ärsytä allergioita

Leijonankidat (lat. Antirrhinum) kuuluvat rantakukkaiskasvien (lat. Scrophulariaceae) heimoon. Leijonankitalajiin kuuluu noin 40 lajia näitä kasveja. Leijonankitien kotimaa on Pohjois-Amerikka. Täällä nämä kasvit kasvavat monivuotisina. Ne levisivät Eurooppaan 1500-luvulla. Monet leijonankitalajit kasvavat Välimeren alueella, Turkin rannikolta aina Ranskaan asti. Alueellamme on kotiutunut erityisesti isotarhaleijonankita (lat. Antirrhinum majus) ja siitä jalostetut lajikkeet ja hybridit. Leijonankitoja viljeltiin mielellään puutarhoissa jo isoäitiemme aikaan. Nykyään voitte myös te iloita niiden mielenkiintoisista kukista.

Miltä leijonankidat näyttävät?

Leijonankidoissa huomionne kiinnittää ensi silmäyksellä niiden erittäin mielenkiintoiset kukat, jotka muistuttavat eläinten suupieliä. Ehkä siksi leijonankitoja kutsutaan joskus kansankielellä jäniskidoiksi tai sammakkosiksi. Kukat ovat järjestäytyneet pystyyn terttuun. Kukkien värivalikoima on erittäin monipuolinen – kyseessä ovat pääasiassa valkoisen, keltaisen, oranssin, violetin, vaaleanpunaisen ja punaisen värin sävyt. Poikkeuksena eivät ole myöskään leijonankitalajikkeiden moniväristen kukkien kultivarit. Leijonankitien hedelmät ovat kotia, jotka sisältävät siemeniä. Leijonankidat kasvavat korkeudeltaan 10 cm:stä jopa 100 cm:iin lajista riippuen. Varsi on pysty, lehdet kasvavat vastakkain, yläosassa vuorotellen, ja niillä on munanmuotoinen muoto.

Leijonankitien lajit ja kultivarit

Varren korkeuden mukaan leijonankidat jaetaan korkeisiin, keskikorkeisiin ja mataliin. Erityisesti ruukkuihin on jalostettu riippuvat leijonankidat. Markkinoilla on monia mielenkiintoisia kultivareja, jotka eroavat toisistaan erityisesti kukkien väriltään.

• Korkeat leijonankirvat kasvavat noin 60–90 cm korkeiksi. Korkeiden leijonankirvojen edustajia ovat esimerkiksi lajikkeet Brighton Rock, Madame Butterfly ja Supreme Double. Korkeat leijonankirvalajikkeet pärjäävät hyvin suurilla kukkapenkeillä yhdessä siniorvokien ja liekkoleimun kanssa. Ne näyttävät mielenkiintoisilta myös erilaisten pensaiden lähellä.

• Keskikorkeat leijonankirvat kasvavat aikuisina 30–60 cm korkeiksi. Tunnettuja keskikorkeiden leijonankirvojen lajikkeita ovat Vanity Fair, Coronette ja White Wander. Keskikorkeat leijonankirvat tekevät hurmaavan vaikutuksen tiiviisti istutettuina erivärisinä kukkapenkkiin.

• Matalat (kääpiö)lajikkeet kasvavat noin 20 cm korkeiksi. Edustaja on esim. lajike Tom Thumb. Hyväksi havaittu tapa käyttää matalia leijonankirvoja on istutus laatikoihin tai kukkapenkkien reunojen istutukseen – leijonankirvat luovat kauniin reunuksen.

• Riippuvat leijonankirvat jalostettiin viimeisimpinä, niiden varret eivät ole pystyssä kuten muilla lajeilla, vaan kasvavat riippuen. Ne voivat olla jopa 40 cm pitkiä. Riippuvien päitä koristavat erikväriset kukat. Riippuvien leijonankirvojen edustaja on esimerkiksi lajike Candelabra. Riippuvat leijonankirvat on tarkoitettu ensisijaisesti istutettaviksi riippulaatikoihin, mutta ne voivat riippuvuudellaan koristaa myös erilaisia muureja.

• Täyteläiskukintoiset lajikkeet ovat leijonankirvojen ehdoton huippu. Niiden kukilla on vielä mielenkiintoisempi muoto kuin perinteisillä leijonankirvoilla. Erikärvisten täyteläiskukkintoisten leijonankirvojen tertut näyttävät kukkapenkeissä aivan huikealta.

Puhtaan yksivärisen tyylin kannattajat voivat valita oranssi-vaaleanpunaisten leijonankirvojen siemeniä, jotka kasvavat noin 80 cm korkeiksi. Ryhmä näitä leijonankirvoja erottuu jokaisessa puutarhassa. Iloisten värien ystäville ihanteellinen on leijonankirvojen siemensekoitus, joka sisältää kauneimmat väriyhdistelmät. Tarvitsee vain valita, haluatko korkean, matalan, riippuvan vai vaikkapa täyteläiskukkisen. Kaikki tuottavat iloa.

Leijonankirvojen viljely

Leijonankirvat rakastavat aurinkoista kasvupaikkaa. Ne menestyvät hyvin läpäisevillä, savihiekkaisilla maalajeilla, joissa on riittävästi kalsiumia. Veden suhteen ne ovat keskivaativat. Kukkapenkissä viljellyt kasvit ovat vähemmän vaativia kastelun suhteen, koska vapaa maaperä kuivuu hitaammin kuin multaa laatikoissa. Laatikoissa olevat kasvit on kasteltava säännöllisesti säästä riippuen.

Taskuleijonat kukkivat kesäkuusta syyskuuhun. Jotta taskuleijonat kukkisivat pitkään ja kauniisti, lannoita niitä kauden aikana nestemäisellä parvekekasvien lannoitteella. Toinen temppu runsaaseen kukintaan on keskikasvin ajoissa tapahtuva typistäminen ja kuihtuneiden kukkien poistaminen. Typistämisen ansiosta kasvi haarautuu kauniisti ja muodostaa useampia varsia terttumaisten kukkalatvojen kanssa. Kuihtuneet kukat taas eivät turhaan rasita kasvia, joten se voi rohkeasti jatkaa kukintaa. Jätä kuitenkin muutama kukka kasville, jotta siemeniä voi muodostua. Taskuleijonat ovat nimittäin erikoisia siinä, että ne eivät risteytä, joten ne säilyttävät vanhempiensa värilliset ominaisuudet.

Taskuleijonien siemenet kylväytyvät usein itsestään. Keväällä voit siksi saada odottamattoman lahjan nuorista taskuleijonataimista. Taskuleijonat ovat kyllä monivuotisia kasveja, mutta meidän ilmasto-olosuhteissamme ne on kylvettävä uudelleen vuosittain, koska ne eivät ole pakkasen kestäviä eivätkä selviä talven yli. Jos et luota itsekylvöön, kylvä taskuleijonat helmikuusta maaliskuuhun kylvöastiaan tai kylmälavaun. Siemenet itävät parhaiten lämpötiloissa 18–20 °C. Itämisaika on noin 14 päivää. Itäneet kasvit ovat herkkiä ns. "lakastumiselle", joten kylvä ne harvaan ja tuuleta kylvötiloja hyvin.

Älä turhaan likoa kasvualustaa. Ennaltaehkäisynä voit steriloida kasvualustan lämmöllä ennen kylvöä tai desinfioida sen erityisellä desinfiointiaineella. Siirrä isokokoiset taimet lopulliselle kasvupaikalle huhtikuun jälkipuoliskolla. Lievät hallat eivät saisi uhata taimia, mutta silti on varmempaa peittää ne esim. kuitukankaalla.

Mielenkiintoinen tieto allergikoille

Taskuleijonien kukat piilottavat siitepölyn hyvin syvälle kukkaan, joten ne eivät ärsytä allergikoita ja he voivat näin ollen rohkeasti kasvattaa niitä asuntojensa läheisyydessä.