Lihanmukaiset kasvit

Kihokki houkuttelee saalistaan lehtien "kasteen pisaroilla" - mutta tämä on huolellisesti suunniteltu ansa, josta ei ole pakoa.

Kihokit ovat erittäin mielenkiintoisia lihansyöjäkasveja, joilla on oma erityinen pyydystysmekanismi - pyydystyslima lehdillä.

Tämän pyydystysliman ansiosta kihokit näyttävät siltä kuin niiden lehdet olisivat peitetty kastepisaroilla.

Älä luovuta tästä näystä etukäteen, joitakin kihokkilajeja voivat kasvattaa myös vähemmän kokeneet kasvattajat. Riittää, että tiedät, mihin kihokkiryhmään juuri sinun kasvisi kuuluu, koska kasvatusta on mukautettava sen mukaan.

Tästä artikkelista löydät: perustiedot kihokista, kasvatus, kääpiökihokit, valonrakastajat kihokit, lajit

Kihokit

Kihokit (lat. Drosera) ovat toinen lihansyöjäkasveihin kuuluva suku. Kihokit kuuluvat kihokkilajeihin (lat. Droseraceae) yhdessä aldrovandan (lat. Aldrovanda) ja kärpäsansaloukun (Dionaea) kanssa. Kihokkilaji käsittää noin 150 lajia, muotoa ja varieteettiä.

Kihokilla on pitkä historia, ensimmäiset merkinnät näistä kasveista ovat peräisin jo 1100-luvulta. Virallisesti kihokkilajin kuvaili C. Linné vuonna 1753.

Tämän lihansyöjäkasvisuvun nimi tulee kreikan sanasta "droseros", joka tarkoittaa "kasteella peitettyä". Kihokit kasvavat luonnonvaraisina kaikilla mantereilla eri ilmastovyöhykkeillä. Jotkut kihokkilajit kasvavat trooppisilla alueilla, toiset ovat antaneet etusijan lauhkealle tai viileälle ilmastolle.

On jopa olemassa kihokkilajeja, jotka selviävät pakkasillakin. Useimmat kihokit kasvavat valoisilla paikoilla, jotka ovat ympäri vuoden tai ainakin kausiluonteisesti huomattavan kosteita.

Tutustuminen kihokiin

Kihokit ovat monivuotisia ruusukkeita muodostavia kasveja. Ruusukkeen koko riippuu kyseisestä lajista. Australian kääpiökihokilla on ruusuke, jonka halkaisija on muutamia millimetrejä, kun taas Australian mukulakihokin varret voivat saavuttaa jopa useiden metrien korkeuden.

Myös lehtien muoto ja väri riippuvat kyseisestä lajista. Kihokit ovat tässä suhteessa erittäin monimuotoisia. Kihokin pyydystysmekanismi on täysin erilainen kuin esimerkiksi kannukaislimalla, josta voit myös lukea verkkosivustoltamme. Kihokin lehdet ovat täynnä lonkkeroita, joiden päässä ovat rauhaset, jotka tuottavat pyydystyslimaa.

Pyydystyslima huolehtii pienen hyönteisen sieppaamisesta sekä sen jälkeisestä sulatuksesta. Pienet hyönteiset houkutellaan valon heijastuksella ja lonkkeroiden punaisella värillä. Sen jälkeen saalis tarttuu tahmeisiin pisaroihin, joista ei ole pääsyä pakoon. Yrittäessään päästä irti uhri kietoutuu yhä enemmän limaan.

Jotkut kihokkilajit (esim. Drosera burmannii) pystyvät taivuttamaan lonkkeronsa kohti lehden keskustää, jolloin ne myös puristavat saalistaan.

Kihokit jaetaan neljään ryhmään alkuperäisen kotimaansa mukaan.

Kihokkaiden kukat ovat yleensä valkoisia tai vaaleanpunaisia, ja ne kukkivat vain muutaman päivän. Kukat koostuvat viidestä verholehden osasta, viidestä terälehdestä ja viidestä hedelmästä kolmella siemenellä. Kihokkien etuna on se, että monet lajit ovat itsepölyttyviä.

Kihokkien kasvatus ryhmien mukaan

Kihokat jaetaan neljään perusryhmään niiden alkuperän mukaan. Alkuperäinen kasvupaikka liittyy myös yksittäisten kihokkien kasvatusvaatimuksiin.

Kihokkien perusryhmiä ovat kääpiökihokat, vetäytymättömät valonrakastavat kihokat, kosteuden rakastavat Australian sademetsäkihokat ja kihokat, joilla on talvehtivat silmut.

Kääpiökihokat

Kääpiökihokkiin kuuluvat esimerkiksi Drosera callistos, Drosera enodes, Drosera mannii, Drosera parvula, Drosera pygmaea, Drosera roseana ja Drosera spilos.

Kääpiökihokat vaativat tyydyttävää kasvua varten maksimaalisen määrän valoa ympäri vuoden. Asunnossa sijoita ne itä-, etelä- tai länsi-ikkunalle. Kihokkia kasvatetaan muoviruukuissa, joiden halkaisija on noin 15 cm.

Älä pelkää sijoittaa pienempiä kasveja suurempaan ruukkuun, suuremman substraattimäärän etuna on parempi pH:n stabiilius. Täytä ruukut substraatilla, joka on sekoitettu kuituisesta rahkasammalesta ja hienosta kvartsiyhiekasta suhteessa noin 1:2.

Kääpiökihokat ovat lämpöä rakastavat kasvit, jotka vaativat kesäaikana lämpötiloja noin 18 - 25 °C ja talvella noin 15 - 20 °C. Kääpiökihokat menestyvät hyvin laajalla kosteusalueella 40 %:sta jopa 80 %:iin.

Kuten muutkin lihansyöjäkasvit, kastelua varten suositellaan pehmeää vettä, mieluiten sadevettä tai tislattua vettä. Kasvukauden aikana kihokkien tulisi seisoa jatkuvasti vedessä, substraatti ei saa tänä aikana koskaan kuivua.

Talvella kihokat tarvitsevat huomattavasti vähemmän vettä, mutta tässäkin pätee sääntö - substraatti ei saa koskaan kuivua, sen on oltava jatkuvasti kostea.

Vetäytymättömät valonrakastavat kihokat

Valonrakastavia vetäytymättömiä kihokkia ovat esimerkiksi Drosera indica, Drosera burmanii, Drosera capillaris, Drosera capensis, Drosera dielsiana ja Drosera binata.

Tämän kihokkaryhmän kasvatus on samanlaista kuin kääpiökihokkien. Ne kasvavat ongelmitta tavallisissa muoviruukuissa, jotka on täytetty kuituisen turpeen ja kvartsihiekan seoksella (suhde 2:1).

Jos kasvata kihokkia suljetussa paikassa, muista tuulettaa niitä riittävästi.

Substraatin pinnalle voit istuttaa sammalta, joka luo kihokille miellyttävän mikroilmaston. Anna kihokeille runsaasti valoa ympäri vuoden. Kihokkien kasvatukseen suositeltava lämpötila vaihtelee kesä- ja talvikauden välillä.

Kesällä optimaalinen lämpötila on 20–25 °C, talvella alhaisempi, noin 10–18 °C. Lämpötilaan liittyy läheisesti myös kosteus ja ilmankierto. Supistumattomia valonrakastajia olevat kihokat viihtyvät ilmankosteudessa noin 60–80 %.

Kasteluun ja suihkutukseen käytä ehdottomasti pehmeää sadevettä tai tislattua vettä. Kesällä anna kihokkien seistä vedessä, talvella pidä vain substraatti kosteana. Jos hoidat kihokkeita talven aikana esimerkillisesti, ne palkitsevat sinut keväällä valkoisilla tai vaaleanpunaisilla kukilla, jotka kasvavat pitkällä kukkavarella.

Kihokat, joilla on talvehtivat silmut

Tähän kihokkien ryhmään kuuluvat esimerkiksi Drosera rotundifolia, Drosera linearis, Drosera intermedia ja Drosera stenopelata.

Tämä kihokkien ryhmä vaatii mahdollisimman paljon valoa ympäri vuoden. Optimaalista on kasvattaa kihokkeita vakiolämpötilassa 15–28 °C. Talvehtivien silmujen kihokat eivät kestä liian korkeita eivätkä liian matalia lämpötiloja.

Näiden kihokkien kasvatukseen suositeltava ilmankosteus on noin 60–80 %. Suihkuta kasveja säännöllisesti, jos mahdollista. Älä unohda tuuletusta, se on edellytys onnistuneelle kasvatukselle. Tämän kihokkien ryhmän erityispiirre on niiden talvehtimistapa.

Suurin osa tämän ryhmän kihokeista supistuu talveksi ja muodostaa ns. hibernakuloita (talvehtivat silmut), jotka irtoavat emokasvista kasvukauden lopussa ja keväällä niistä kasvaa uusi kasvi.

Varjonrakastajat Australian sademetsien kihokat

Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi Drosera schizandra, Drosera prolifera ja Drosera adelae. Kuten nimi jo vihjaa, tämä kihokkien ryhmä on hieman vähemmän vaativa valon suhteen kuin muut kihokat.

Tälle kihokkien ryhmälle riittää tavallinen päivänvalo, talvella lyhyempi päivä ja alhaisempi valoteho eivät ole niille ongelma. Niitä ei tarvitse valaista keinotekoisesti. Varjonrakastajat sademetsien kihokat tarvitsevat vähemmän valoa, mutta enemmän kosteutta.

Näiden kihokkien kasvatukseen suositeltava ympäristön kosteus on 70–100 %. Lisäksi suihkuta kasveja säännöllisesti. Tämä kihokkien ryhmä ei rajoita kasvua talvikaudella, ne kasvavat tasaisesti ympäri vuoden, minkä vuoksi ne vaativat myös vakiolämpötilan ympäri vuoden 18–30 °C.

Millä kihokeille voi tehdä hyvää?

Kihokeille tekee parhaiten säännöllinen suihkutus pehmeällä vedellä. Lannoitteella et todellakaan tee niille hyvää, joten älä koskaan lisää lannoitetta veteen, kihokat ja muut lihansyöjäkasvit kuolisivat ravinteista ylitarjonnan vuoksi.

Kihokkikasveille sopii parhaiten säännöllinen sumutus, lannoite vahingoittaa niitä!

Lisäruokinta? Kihokkikasvien lisäruokinta ei ole tarpeen. Jos kasvit eivät ole eristettyjä ympäristöstä ja hyönteiset pääsevät niihin käsiksi, ne saavat ravinnon itse. Muussa tapauksessa voit tarjota niille silloin tällöin elävän kärpäsen.

Kihokkikasvien uudelleenistutus

Kihokkikasveja ei tarvitse istuttaa uudelleen kovin usein, se riippuu olosuhteista. Yleensä ne istutetaan uudelleen kerran 2-3 vuodessa. Sopivin aika uudelleenistutukselle on talven loppu, kun lepokausi päättyy.

Kihokkikasvien kylvö

Kihokkikasvien kylvö ei ole mitenkään monimutkaista. On kuitenkin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, minkä kihokkikasvin kylvät. Talvehtivat silmukasveina kasvavat kihokkikasvit kylvetään eri tavalla kuin trooppiset kihokkikasvit.

Trooppiset kihokkikasvit kylvetään kylvölaitteeseen, esim. minilasitarhaan tai kulhoon, joka on täytetty turpeella, jonka pH:ta ei ole säädelty (mieluiten pH 5,5). Kostuta turve huolellisesti sadevesellä ennen kylvöä. Levitä kihokkikasvien siemenet tasaisesti kasvualustan pinnalle, älä peitä niitä.

Kihokkikasvit tarvitsevat itämiseen korkean ilmankosteuden ja jatkuvasti kostean kasvualustan, joten kylvö on peitettävä lasilla, laitettava muovipussiin tai parhaiten sijoitettava minilasitarhaan.

Talvehtivat silmukasveina kasvavat kihokkikasvit tarvitsevat kylvön jälkeen kylmän kauden.

Kulho (ruukut) voidaan sijoittaa alustaan, jossa on vettä, jotta turve voi jatkuvasti imeä tarvittavan kosteuden. Sijoita kylvölaite valoisaan paikkaan, mutta ilman suoraa auringonvaloa, joka voisi helposti polttaa pienet kasvit.

Siementen pitäisi alkaa itää noin 14 päivän - 1 kuukauden kuluttua olosuhteista riippuen. Itämisen jälkeen aloita kylvön ilmastoiminen hitaasti, jotta kasvit tottuvat alhaisempaan ilmankosteuteen.

Ensimmäiseen uudelleenistutukseen tavalliseen kasvualustaan nuoret kihokkikasvit ovat valmiita noin 2-3 kuukauden kuluttua. Uudelleenistutuksen jälkeen kastele kihokkikasveja noin viikon ajan vähemmän, sitten palauta kastelu normaaliksi.

Jos kihokkikasvin lehdille ei ilmesty haluttuja "pisaroita", ilmankosteutta on nostettava esim. sijoittamalla kasvit puoliavoimeen akvaarioon tai suurempaan lasiastiaan.

Talvehtivien silmujen omaavien kihokkilajien siemenet on ennen kylvöä altistettava kylmälle aivan kuin luonnollisessa ympäristössä. Kylvä siemenet kulhoon samalla tavalla kuin trooppiset kihokkilajit, mutta valopaikalle sijoittamisen sijaan laita ne viileään (mieluiten jääkaapin alaosaan).

Ihanteellinen lämpötila on tässä kylvövaiheessa noin 5 °C. Kylvöä tulisi säilyttää jääkaapissa noin kuukauden ajan. Tänä aikana itämisenestoaineet hajoavat.

Kuukauden jälkeen ota kylvö pois jääkaapista ja sijoita se valoisalle paikalle. Jatka sen jälkeen samalla tavalla kuin trooppisten kihokkilajien kanssa. Muista riittävä substraatin kosteus ja asteittainen tuuletus itämisen jälkeen.

Paljon onnea kihokkilajien kasvatukseen toivottaa Lenka Z.