Orkideoiden kasvattaminen, 2. osa

Kämmekkäkasvien kasvatus

Kämmekkäkasvit ovat yksisirkkaiset kasvit kämmekkäkasvien heimosta. Niiden kehtona voidaan pitää todennäköisesti Aasian keskivuoristoja, missä noin sata miljoonaa vuotta sitten näki päivänvalon ensimmäinen alkukämmekäs. Se, että luonto äiti valitsi tässä tapauksessa oikean kehityssuunnan, vahvistaa se tosiasia, että kämmekkäkasvit ovat asuttaneet kaikki maanosat. Tämän ansiosta ne ovat yksi maailman runsaslukuisimmista kasviheimosta. Tämä on seurausta niiden poikkeuksellisesta plastisuudesta ja myös kyvystä hyödyntää olemassaololleen parasta, mitä luonto voi tarjota.

Olennaisin asia, jolla kämmekkäkasvit eroavat muista kasveista, on niiden lisääntymistapa. Tässä kämmekkäkasvit panostavat siementen laatuun. Niiden määrä yhtä kasvia kohden on ylivertainen. Yhdessä siemenkotelossa voi syntyä jopa useita miljoonia siemeniä. Jotta ne voisivat tuottaa niin suuren määrän siemeniä, niiden koko oli minimoitava. Kämmekkäkasvin siemen koostuu siksi vain alkiosta ja kuoresta, ja siitä puuttuu kaikki varastoaineet, jotka ovat välttämättömiä itävän kasvin kehitykselle. Ja tässä kohtaa tulee esiin toinen evoluutiotemppu. Siemen antaa tietyn sienen rihmien kasvaa sisäänsä ja saa niistä aineita, joita se tarvitsee kehittyäkseen, kunnes kasvi pystyy tuottamaan ne itse fotosynteesillä.

Sen jälkeen käynnistyy kaskadi muita enemmän tai vähemmän omaperäisiä sopeutumia. Ensi silmäyksellä silmiinpistävintä on kukkien viehätysvoima. Kukkien äärimmäisen korkea väri- ja muotovaihtelevuus kertoo myös korkeasta erikoistumisesta pölyttäjiin. Näitä voivat olla mehiläiset, kimalainen, perhoset, kärpäset, yöperhoset jne. Yksi tietty kämmekkäkasvilaji voi pölyttää vain yksi tai muutama hyönteislaji. Ensivaikutelma värikkyydestä on joillakin lajeilla vielä vahvistettu muodolla ja tuoksulla. Joidenkin lajien kukka esimerkiksi jäljittelee tiettyjen pistiäislajien naaraita, ja lisäksi ne tuottavat tuoksua, joka muistuttaa tämän hyönteisen feromonia, ja huijattu koiras pölyttää sitten kukan yrittäessään paritella. Tämän yhteisevoluution seurauksena on vahva keskinäinen suhde hyönteisen ja kasvin välillä, joten yhden hyönteislajin katoaminen voi merkitä myös useiden kämmekkäkasvien katoamista.

Yhtä omaperäinen on suurimmalla osalla kämmekkäkasvilajeista sopeutuminen elämään maaperän ulkopuolella. Päästäkseen mahdollisimman korkealle ja tavallisten kasvien kilpailun ulkopuolelle, trooppiset lajit ovat omaksuneet epifyyttisen elämäntavan. Tämä tarkoittaa, että ne ovat asettuneet puiden oksille. Siksi niitä pidetään usein virheellisesti loisina. Totuus on kuitenkin se, että ne käyttävät oksaa tai runkoa vain kasvupaikkana ja kasvavat yhtä rehellisesti kuin muutkin vihreät kasvit. Tämä elämäntapa on vaatinut myös muita sopeutumia. Ensisijaisesti on kyse vaihtelevasta sukkuleenttisuuden asteesta, koska veden saanti sellaisella kasvupaikalla on hyvin epätasaista, ja hyvä vesihuolto on elintärkeää. Siksi kämmekkäkasveilla on hyvin usein paksuuntuneita lehtiä, ja monien sukujen osa varresta on muuttunut niin sanotuksi pseudobulbiksi.

Sopeutuminen on otettava huomioon orkideoiden kasvatuksessa. Tämä koskee erityisesti kasvistollisia lajeja, kaupallisesti tuotetuissa hybrideissä vanhempilajien huolellisella valinnalla kasvatetaan jatkuvasti vaatimattomuutta ja sietokykyä kasvatusvirheitä kohtaan. Totuus on, että orkideoita ihaillaan ensisijaisesti niiden erikoisten ja aistillisesti vaikuttavien kukkien epätavallisen kauneuden vuoksi, ja kaikki muu vain täydentää niiden ainutlaatuisuutta. Kokonaismäärästä vain pieni murto-osa lajeista on viljelykäytössä, mutta risteytysten määrä nousee kymmeniin tuhansiin ja ehkä jopa satoihin tuhansiin, mitä fantastisimmissa yhdistelmissä ja muodoissa, ja näin ne voivat eksoottisella kauneudellaan ilahduttaa jokaisen kukkaharrastajan silmiä.