Viljellään pelargoneja 1/2

Pelargoniat tai myös pelargonit (lat. Pelargonium) ovat tunnettuja ja erittäin yleisiä kukkia, joita istutamme ruukuissa, kulhoissa, laatikoissa sisätiloissa, mutta myös suoraan puutarhan penkkeihin. Pelargonien kukat kukkivat koko kasvukauden ajan ja vaikuttavat erittäin koristeellisilta.

Pelargoniat ovat syntyneet alkuperäisten lajien risteyttämisen tuloksena, jotka ovat peräisin Etelä-Afrikan puoliaro- ja vuoristoalueilta. Tähän mennessä tunnetaan noin 230 pelargonialajia, jotka tunnetaan meillä paremmin pelargoneina. Esim. roikkuvat täyteläiset pelargonit, pystykasvuiset pelargonit.

Pelargoneja on ryhdytty jalostamaan jo viime vuosisadalla. Jalostuskohteet ovat eri pelargoniaryhmissä erilaiset. Yleisesti ottaen tavoitteena on kuitenkin parantaa yksittäisten risteytysten ja itse pelargonilajikkeiden ominaisuuksia ja piirteitä, jotka liittyvät niiden kukintaan, kasvuun sekä taudinkestävyyteen. Erot löytyvät kukkien muodossa, värissä, täyteläisyydessä, koossa ja kestävyydessä, sekä kasvutavassa ja haarautuvassa varressa.

Meillä menneisyydessä punaiset pelargonit olivat pienten köyhien maalaistalojen koristeena, koska pelargonia on ystävyyden symboli köyhien ja rikkaiden ihmisten välillä sekä rakkauden ilmaus.

Ihanteelliset olosuhteet pelargonien viljelyyn

Kirkkaanvärisiä pelargoneja voidaan kasvattaa siemenistä, jotka kylvetään substraattiin, joka koostuu turpeen ja mineraalimaan seoksesta. Substraatin pH:n tulisi olla noin 6-6,5. Noin 10 päivää istutuksen jälkeen pelargonit istutetaan pieniin turveruukkuihin ja noin 6 viikkoa istutuksen jälkeen istutetaan lopullisiin laatikoihin ja astioihin, joiden halkaisija on noin 100-110 cm.

Ihanteellinen lämpötila niiden kasvulle on 20-22 °C. Kun nuoret kasvit ovat jo juurtuneet, niiden jatkokehitykselle riittää lämpötila noin 18 °C. Jos lämpötila laskee alle 10 °C, pelargoniat eivät enää kasva.

Pelargonien yleisiin viljelyedellytyksiin voin lukea niiden korkean valovaateen. Kukkien tuki riippuu auringonsäteilyn voimakkuudesta ja päivän pituudesta. Valon puutteessa pelargoniat kasvavat huomattavasti hitaammin. Pelargoniat rakastavat runsasta auringonvaloa. Ei ole hyvä, että pelargonia altistetaan liian voimakkaalle auringonsäteilylle, siksi niitä ei viljellä ilmastoimattomissa kasvihuoneissa.

Kasvien suotuisaan kehitykseen tarvitaan kohtuullinen kastelu. Huomio, yläkastelu voi aiheuttaa pelargonioille bakterioosin leviämistä. Tauteja voi esiintyä ja levitä pelargonioiden keskuudessa yksittäisten kasvien välisen riittämättömän etäisyyden vuoksi.

Pelargoniat ja niiden risteymät

Kevään ja lämpimän sään saapuessa ikkunoihin ja parvekkeille ilmestyvät ruukut värikkäillä ja erittäin koristeellisilla pelargonioilla. Yleisimmin viljeltyihin pelargoniaristeytyksiin kuuluvat:

• Vyöhykepelargoni (lat. Pelargonium zonale) on erittäin merkittävä risteytys ja sillä on suuri määrä lajikkeita, jotka eroavat toisistaan kukkien koon, värin ja täyteläisyyden suhteen. Eroja löytyy myös kasvuominaisuuksissa. Tälle pelargoniristeytykselle ovat tyypillisiä erikoiset kukat eri väreissä punaisesta purppuranpunaiseen, vaaleanpunaisesta lohenpunaiseen ja valkoiseen. Kukkien muoto on joko yksinkertainen tai täyteläinen eri kokoina. Kasvutavan mukaan vyöhykepelargoniristeytysten voidaan jakaa mataliin, keskikorkuisiin ja korkeisiin. Näille risteytyksille on ominaista niiden helppo kukinta ja vaatimattomuus kasvuolosuhteiden suhteen, minkä vuoksi ne soveltuvat myös suoraan maahan istutettaviksi. Sopii myös parvekkeelle kasvatettavaksi, koska kasvaa pystysuoraan, sillä on samettimaiset lehdet ja erittäin värikkäät kukat.

• Murattipelargoni (lat. Pelargonium peltatum) sillä on pienempi määrä lajikkeita, sen merkitys on pienempi kuin vyöhykepelargoniristeytyksillä. Risteytyksillä on yksinkertaiset vaaleanpunaiset kukat kuten esim. Vile de Paris, muilla murattipelargonilajikkeilla on täyteläiset kukat kuten esim. Dresdener Dresdener Dunkle Amethyst (violetit kukat), El Agucho (punaiset kukat), Galilee (vaaleanpunainen kukkaväri). Näillä pelargoniristeytyksillä on samanlaiset viljelyvaatimukset kuin aikaisemmilla risteytyksillä. Niillä on kiiltävät, tukevat ja murattimaiset lehdet. Ne menestyvät parhaiten riippuruukussa.

• Isokukkinen pelargoni (lat. Pelargonium grandiflorum) eroaa aikaisemmista risteytyksistä käyttötavan ja ympäristövaatimustensa suhteen. Sen jalostus alkoi jo yli 100 vuotta sitten. Yleisin on punaisten kukkien lajikkeiden kasvatus, mahdollisesti myös lohenpunaisten tai valkoisten. Kylvön jälkeen näillä lajikkeilla kestää jopa 60 päivää, kunnes kukkaperusta muodostuu 15 °C keskilämpötilassa. Kukkien onnistunutta kehitystä varten tarvitaan yli 12 tunnin päivä. Nämä pelargonit alkavat yleensä kukkia huhtikuun lopussa toukokuun alussa. Näiden lajikkeiden kukintaa voidaan nopeuttaa jopa kuukaudella siten, että kasvit altistetaan useammin matalalle lämpötilalle ja niiden kastelua rajoitetaan. On kuitenkin tärkeää huomioida, että vasta kasvien juurtumisen jälkeen on mahdollista altistaa pelargonit matalammalle lämpötilalle. Isokukkisten pelargonilajikkeiden mahdollisessa lisälannoituksessa on hyvä pitää mielessä niiden korkea herkkyys suolapitoisuudelle. Soveltuu kasvatettavaksi sekä sisätiloissa että ulkotiloissa.

Pelargonien kukat tuoksuvat miellyttävästi ja sisältävät trikomeissaan pelargoniöljyä, joka on hyvin samankaltaista kuin ruusuöljy. Pelargoniöljy (lat. Oleum geraniol) on erinomainen raaka-aine lääke- ja kosmetiikkateollisuudelle. Tämän teollisuuden tarpeisiin on perustettu suurempia pelargoniviljelmää Ranskassa, Espanjassa ja Algeriassa.