Lihansyöjäkasvien kasvattaminen siemenistä

Lihansyöjäkasvien kasvattaminen ei monessa suhteessa eroa huonekasvien kasvatuksesta. Lihansyöjät vain vaativat enemmän valoa. Mitä enemmän valoa tarjoat lihansyöjäkasveille, sitä parempi. Siksi ihanteellisin on talon tai asunnon etelä- ja lounaisikkuna. On kuitenkin myös lihansyöjäkasveja, jotka viihtyvät kosteissa varjoisissa kulmissa, joissa lämpötilat eivät laske alle 20 °C.

Tällaisia ovat esimerkiksi lihansyöjät kärpäsloukut. Tätä lihansyöjäkasvien lahkoa voit kasvattaa, jos kosteus ei laske alle 80 %:n. Tällaisia trooppisia olosuhteita on monilla ihmisillä kotona, eivätkä he ehkä edes tiedä siitä. Samanlainen ilmasto voi vallita esimerkiksi kylpyhuoneissa, siellä kärpäsloukut menestyvät erittäin hyvin ja muodostavat lehtien päihin erikoisia kannuja, joihin ne vangitsevat häiritsevän hyönteisiä.

Vaatimattomia sarrasenioita

Kasvatukseen täydellisille aloittelijoille ovat kuitenkin parhaita kaikenlaiset lihansyöjien lajikkeet ja risteymät. Ne ovat yleensä kestävämpiä, koska ne perivät vanhemmiltaan kokonaisen joukon erityisiä kykyjä ja ominaisuuksia. Yksi esimerkillisistä risteytyksistä ovat sarraseniat suvusta Sarracenia. Jotkut sen lehdistä ovat muuntuneet syviksi suppiloiksi liuoksineen. Se on veden ja entsyymien seos, josta tulee nopeasti kohtalokas koko joukolle hyönteisiä tai jopa pienempiä jyrsijöitä. Lähes kaikki lihansyöjäsarraseniat ovat vaatimattomia kasvatuksessa. Poikkeuksen muodostavat vain lajit sarracenia purpurea ja s. psittacina, jotka ovat vaativampia veden ja kosteuden suhteen. Sarraseniat pitävät täydestä auringosta, vaikka ne sietävät myös satunnaista puolivarjoa.

Eivät kaikki lihansyöjät kuitenkaan osaa elää puolivarjossa. Lihansyöjäkasvien luonnollinen esiintyminen on suot, rämeet, nummet, kosteat niityt ja siksi ei ole ihme, että ne vaativat maksimivaloa. Soiden päällä kun harvoin häärää jokin puu tai kasvillisuus. Sarraseniat kestävät myös suoran auringon, kun lämpötilat eivät laske alle 30 °C:n, talvella ne kuitenkin vaativat talvehtimista viileässä noin 10 °C:n lämpötilassa. Mielenkiintoista on, että sarraseniat eivät kuivu talven yli vaan ainoastaan "horrostavat".

Yleisimmin näin kasvatettu sarrasenia-laji on sarracenia flava.

Darlingtonia, silmiinpistävä unikki

Kaikkein mielenkiintoisimpiin lihansyöjiin on ehdottomasti luettava myös Darlingtonia ainoalla edustajallaan Kalifornian Darlingtonia (darlingtonia californica).

Eniten kasvatetut ovat kihokit

Paljon vaihtelevammat ovat lihansyöjäkihokeiden – drosera – kasvatusmahdollisuudet. Ne esiintyvät luonnostaan kosteista trooppisista metsistä aina Euroopan pohjoisimpiin maihin asti. Siksi on mahdollista valita laji, joka sopii täydellisesti juuri sinun taloosi tai asuntoosi. Eniten tšekkiläiset kasvattavat kihokkilajeja aliciae ja capensis, heti niiden perässä on järjestyksessä spathulata. Suosittu on myös drosera binata lehtineen, jotka haarautuvat haarukkaan.

Lihansyöjäkasvien kasvattaminen

• Kasvualusta - useimmille lihansyöjäkasveille sopii kasvualusta, joka on tehty turpeesta ja perliitistä tai hiekasta. Voimme sekoittaa kasvualustan suhteessa yksi yhteen tai lisätä 2x enemmän turvetta. Voit kuitenkin kasvattaa lihansyöjäkasveja myös puhtaassa turpeessa. Sen ei kuitenkaan tulisi olla liian vanhaa.

• Kastelu - kasviastia voi olla jatkuvasti seisovassa vedessä, sillä lihansyöjäkasvit ovat peräisin pysyvästi kosteista alueista ja tuntevat olonsa kodikkaaksi tällaisissa olosuhteissa. Lihansyöjäkasvien kasteluun on aina käytettävä seisotettua vettä, älä koskaan kastele lihansyöjäkasveja suoraan hanavedellä! Useimmat lihansyöjäkasvit eivät nimittäin siedä klooria.
• Uudelleenistutus - älä vaivaa päätäsi liikaa uudelleenistutuksella, useimpia lihansyöjäkasveja ei tarvitse istuttaa uudelleen edes useaan vuoteen. Yleensä ne jätetään samaan multaan, ellei kasvi ole jo kasvanut ulos ruukustaan. Maan vanhetessa maaperä menettää tietysti ravinteita, mutta lihansyöjäkasvit ovat ainoita, jotka pystyvät täydentämään ne vaihtoehtoisella menetelmällä – hyönteisten pyynnillä.
• Lannoitus - uudelleenistutukseen liittyy myös toinen kasvatustekijä, nimittäin lannoitus. Lihansyöjäkasveja ei koskaan lannoiteta. Jos ripottelet niille lannoitetta, ne joko eivät ota ravinteita vastaan tai se jopa vahingoittaa niitä. Lihansyöjäkasvit pystyvät lannoittamaan itse itsensä, mikä tekee lihansyöjäkasveista vähemmän vaativia kasvattaa.